Valmistuneiden kertomaa
Suomen Ilmailuopistosta ja sen edeltäjästä Finnairin Ilmailuopistosta on valmistunut noin 1200 lentäjää.
Suurin osa alumneista on työllistynyt suomalaisiin lentoyhtiöihin, eli Finnairille ja Norralle. Osa tekee uraa ulkomailla mm. Emiratesilla, Eurowingsilla tai Ryanairilla.
Camilla Sommar - APK10 (Kuopio) ja AOL1 (Pori)
Captain | A350 | Finnair
Mikä on parasta lentäjän työssä?
Parasta lentäjän työssä on tietysti itse lentäminen. Mutta sen rinnalle haluan ehdottomasti nostaa maailman upeimman maisemakonttorin sekä maailman upeimmat työkaverit. Harvassa ammatissa saa työskennellä näin motivoituneen ja ammattitaitoisen porukan kanssa.
Vinkkejä alasta haaveilevalle?
Jos lentäjän ammatista haaveilee, niin on aina hyvä olla plan B, eli suunnitelma sen varalle, että ei pääse koulutukseen syystä tai toisesta. Pelkkä haaveilu ja kovakin motivaatio voi tyssätä johonkin terveysseikkaan. Ja terveysongelmia voi tulla vielä lentotyössä ollessa. Siksi on hyvä hakeutua myös johonkin toiseen koulutukseen. Toisesta tutkinnosta saattaa olla lentäjän uralla paljonkin hyötyä, se voi avata ovia esimerkiksi koulutus- tai hallinnollisiin tehtäviin, mikäli ne kiinnostavat lentämisen ohessa.
Mikä on ikimuistoisin lento?
Mieleenpainuvin hetki varmaan jokaisen lentäjän uralla on ollut ensimmäinen yksinlento pienkoneella koulutuksen alkuvaiheessa. Sen jälkeen varmaan ensimmäinen kaupallinen lento.
Mitä taitoja tai ominaisuuksia ammattilentäjän työssä tarvitaan eniten?
Lentäjän ammatissa tarvitaan mm. avaruudellista ajattelukykyä, hyvää motoriikkaa, sosiaalisuutta, analyyttistä ajattelua, tietynlaista rauhallisuutta (osaa hengähtää pari kertaa ennen kuin alkaa toimia hätiköiden), hyvää terveyttä, johtamiskykyä, yhteistyökykyä, ongelmanratkaisukykyä, jne. Mutta eiköhän useimpia näistä taidoista tarvita ihan jokapäiväisessä elämässä.
Mikä on lempikohde lentää?
Olen ollut 16 vuotta laajarunkoliikenteessä, ja on vaikea nimetä yhtä lempikohdetta. Lentämistä ajatellen lempikohteitani ovat LHR (Lontoo Heathrow) sen sujuvan liikenteen takia ruuhkasta huolimatta sekä HKG (Hongkong) sen maisemien takia. Jokaisessa kohteessa olen löytänyt mukavaa tekemistä lay-overilla, eli kaikki kohteet ovat siinä mielessä lempikohteita. Arvostan kovasti, mikäli kohteessa on ulkoilumahdollisuudet muualla kuin katumelussa, ja että hotellissa on hyvä kuntosali. Oleskeluaika perillä on varsin lyhyt, ja sen ajan pyrin käyttämään ulkoiluun ja lepoon.
Petri Pulkkinen - SIO 29
First Officer | A32S | Finnair
Mikä on parasta lentäjän työssä?
Lentäminen ja mahtavat työkaverit! Pidän lentäjän työn käytännönläheisyydestä ja siitä, että työpäivän jälkeen voi vaihtaa vapaalle, eikä työtehtävät seuraa kotiin.
Vinkkejä alasta haaveilevalle?
Sietäkää pettymyksiä, alkääkä luovuttako. SIO:n sisäänpääsyprosentti on niin pieni ja hakijamäärät suuria, että ensimmäisestä hylätty-kirjeestä ei kannata luovuttaa vaan jatkaa sitkeästi kohti seuraavaa hakua!
Parasta Ilmailuopistossa?
Suomen Ilmailuopisto tarjoaa taustasta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta hakijoille tasavertaisen mahdollisuuden hakea ja päästä opiskelemaan ammattilentäjäksi.
Mitä taitoja tai ominaisuuksia ammattilentäjän työssä tarvitaan eniten?
Kyky tehdä päätöksiä paineen alla sekä kyky käsitellä suuria määriä informaatiota ja erottaa siitä oleelliset asiat. Hyviä kommunikaatiotaitoja ei voi myöskään liikaa korostaa.
Mikä on ollut lempikohde lentää?
Nizza ja Lapin kentät talvisin kirkkaina pakkaspäivinä.
Ville Vehkaperä - SIO 17
Captain | A320 | Finnair
Mikä on parasta lentäjän työssä?
Montakin asiaa, mutta tässä muutama: 1) Työt eivät seuraa kotiin ja kun lento on suoritettu, niin vapaa-aika alkaa. 2) Super mielenkiintoinen työ, jossa saat elää sitä lapsuuden unelmaasi lentäjänä. 3) Työ ei ole maanantaista perjantaihin olevaa virka-aika työtä, vaan kuukauden työlistat ovat monipuolisia ja vaihtelevia.
Vinkkejä alasta haaveilevalle?
Älä stressaa koulumenestyksestä. Lentäjän ominaisuuksia ei mitata kouluarvosanoin. Ole kiinnostunut alasta, kehitä itsellesi kolmiulotteisen tilan hahmottamista, pelaa tietokonepelejä ja haasta itseäsi nopeissa päätöksentekotilanteissa.
Parasta ilmailuopistossa?
Ilmailuopistolla on loistavat puitteet ja kalusto, millä saat varmasti Suomen parasta lentokoulutusta. Porin lentokenttä on koulutuspaikkana loistava ja Ilmailuopiston kurssihenki on aivan mieletön, joten tuskin löydät parempaa opiskeluporukkaa mistään.
Mitä taitoja tai ominaisuuksia ammattilentäjän työssä tarvitaan eniten?
Nöyryys. Yksi sana, joka kuvaa kaiken tarvittavan ja oleellisen. Vaikka olisit kuinka lentäjä-ässä ja kova kepittämään konetta, niin ilmailussa nöyryys tulee silti olla aina läsnä. Nöyrä lentäjä kuuntelee muita, ei luule itsestään liikoja, ymmärtää oman edessä olevan oppimisen määrän, toimii työyhteisössä muita kunnioittavasti ja toimii sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti.
Mikä on ikimuistoisin lento töissä toistaiseksi?
Viimeinen lentoni perämiehenä A350:sellä Los Angelesista kotiin päin. Olimme toisen perämiehen kanssa ohjaamossa yöllä Kanadan erämaiden yllä ja koko taivas repesi uskomattoman voimakkaaseen revontulien näytökseen. Siinä me hiljaa katselimme ohjaamossa ja nautimme universumin tarjoamasta näytöksestä. Samalla tiesin, että yksi aikakausi oli päättymässä ja olin siirtymässä kohti uusia haasteita.
Tapio Uusitalo - SIO 31
First Officer | B737 | Ryanair
Vinkkejä alasta haaveilevalle tai opiskelevalle?
Oma käsitykseni lentäjän uramahdollisuuksista on muuttunut paljon Ilmailuopiston ajoista. Opiskelijana ajattelin itsekin, että Finnair olisi käytännössä se ainoa vaihtoehto, johon koulusta valmistumisen jälkeen mennään. Todellisuudessa Ilmailuopistosta saa kuitenkin erittäin kattavan koulutuksen, joka antaa valmiudet hakea töihin minne vain.
Parasta ilmailuopistossa?
Parasta Ilmailuopistossa olivat ehdottomasti kurssikaverit ja yhdessä tekeminen. Meitä oli kurssilla 24, joista ainakin 17 asui ensimmäisen vuoden aikana koulun tiloissa. Se teki porukasta todella tiiviin. Opiskeltiin ja lennettiin yhdessä, mutta myös vapaa-aika ja viikonloput vietettiin pitkälti samalla porukalla. Yhteisöllisyydestä kertoo ehkä parhaiten se, että olen edelleen suurimman osan kurssikavereistani kanssa säännöllisesti yhteydessä ja joidenkin kanssa jopa päivittäin. Jos opinnot Suomen Ilmailuopistossa pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, se olisi helppo: ”Elämäsi kaksi parasta vuotta”.
Mitä taitoja tai ominaisuuksia ammattilentäjän työssä tarvitaan eniten?
Ammattilentäjän työssä lentotaidon, päätöksenteon ja muiden teknisten perustaitojen täytyy luonnollisesti olla kunnossa. Kun ne ovat hallussa, pitkässä juoksussa ehkä tärkeimmiksi nousevat kuitenkin niin sanotut soft skills-taidot: yhteistyökyky, kommunikointi, tilannetietoisuus, paineen-, ja stressinsietokyky, sekä tietynlainen nöyryys. Lentäminen on ennen kaikkea tiimityötä. Kouluttajana huomaa myös jatkuvasti hyvän valmistautumisen merkityksen. Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty.
Mikä on ikimuistoisin lento töissä toistaiseksi?
Yhtä ikimuistoisinta työssä lentämääni lentoa on vaikea nimetä. Parhaiten mieleen jäävät yleensä päivät, jolloin olosuhteet ovat olleet haastavat esimerkiksi erittäin huonon sään tai jonkin teknisen ongelman vuoksi. Silloin pääsee oikeasti käyttämään koulutuksessa ja kokemuksen kautta opittuja päätöksenteko- ja riskienhallintataitoja. Onneksi sellaisia päiviä ei normaalisti satu kovinkaan tiheään tahtiin. Kuitenkin, noita päiviä tulee usein käytyä mielessä läpi vielä jälkikäteenkin, kun tylsä työpäivä Euroopan taivaalla kutsuu mielenkiintoista tarinaa kerrottavaksi.
Lasse Jokelainen - SIO 40
First Officer | B737 | Jettime
Mikä on parasta lentäjän työssä?
Olen toiselta ammatiltani anestesiasairaanhoitaja. Moni ihmettelee niin isoa alanvaihdosta ja tanskalaiset kolleegani sen lisäksi kysyvät, mikä sai vaihtamaan niin hienosta ammatista lentäjäksi. Onhan noissa kahdessa paljon yhtäläistäkin ja samoista ominaisuuksia ja luonteenpiirteistä hyötyä molemmissa ammateissa, mutta lentäessä maisema ja työympäristö vaihtuu alati ja koneen koko, vauhti ja voima vain kiehtovat miestä. Ja eikö se ole suurin piirtein sisäänrakennettu haave ihmisellä, että lentämään kun pystyisi? Tunnen oloni etuoikeutetuksi voidessani operoida matkustajakonetta, kun niin kauan aiemmin niitä pystyi vain aidan takaa tai ylös katsoen ihailla.
Vinkkejä alasta haaveilevalle?
Minun vinkkini alasta haaveilevalle on kulkea määrätietoisesti kohti unelmaansa: elämää on hyvä suunnitella niin, ettei toimeentulo olisi pelkästään lentämisen varassa. Historia on osoittanut, että isoissa maailmanlaajuisissa kriiseissä lentoala ottaa näyttävästi siipeensä ja työt voivat loppua aivan yhtäkkiä. Koulutusaika ei ole mitenkään mahdotonta perheelliselle ja itsekin aloitin koulun täyttäessäni sinä vuonna 30. Elämänkokemuksesta on vain hyötyä käytännön lentotyössä.
Parasta ilmailuopistossa?
Koettiin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukea opinnoissa sai oikealta ja vasemmalta sekä pidemmällä opinnoissa olevilta pyyteettömästi. Vapaa-aikana ei tekemisenpuutetta ollut. Aina löytyi pelikavereita ja saunojaa.
Mitä taitoja tai ominaisuuksia ammattilentäjän työssä tarvitaan eniten?
Monesti ihmisillä on hieman vääristynyt kuva siitä, millaisia ominaisuuksia tai taitoja ammattilentäjän työssä tarvitaan. Pääsyä koulutukseen pidetään melkein mahdottomana. Omasta kokemuksestani ja vajavaisuuksineni voin sanoa, että kyse on enemmänkin siitä ettei ole äärimmäisen paljon mitään – tarkoittaen, että äärilaidat pyritään karsimaan ja tasapainoisella tavan tallaajalla onkin hyvät mahdollisuudet. Johtamistaidoista ja hyvistä kommunikaatio- sekä riskienhallintakyvyistä on etua tällä alalla!
Tutustu Suomen Ilmailuopistoon
You are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information